Tultiin juuri vanhempieni luota, kävimme syömässä kakku kahvit synttäreitteni kunniaksi(jotka oli 18.8). Samalla äippä antoi mukaan kakkua ja pullia ja kaikkea mahdollista. On se kumma kun ikinä porukoilta ei tulla tyhjin käsin kotiin! Äidit <3
Ajattelin tässä kertoa hieman elämästäni, koska haluan laitella hienoja kuvia matkan varrelta. Eli: valmistuin tosissaan viime vuonna lähihoitajaksi, kävin koulun aikana työharjoittelussa Ranskassa kuukauden ajan vuonna 2009, josta onkin tullut minun kolmas kotini! Olin työharjoittelussa luokkakaverini kanssa, asuimme yhden pariskunnan talon alakerrassa pienessä kaksiossa ja itse työskentelin harjoittelujakson ajan pienessä sairaalassa nimeltä: " L´arbresle hopital". Itsehän en yhtään osannut ranskaa, eikä minun kaverikaan. Pystyimme kommunikoimaan englanniksi ja potilaiden kanssa käsimerkein! :) Reissussa tutustuimme ystäväämme Melanieen ja hänen perheeseensä. Tämän kahden vuoden ajan kirjoittelimme Melanien kanssa facebookissa ja nyt kesän alussa pääsimme vihdoin ja viimein käymään jälleen heidän luonaan kahden viikon ajan! Olimme aluksi pari päivää Pariisissa, kiertelimme jälleen eri nähtävyyksiä mm. Eiffel tornin, Notre damen katedraalin, kuuluisan kauppakeskuksen Haussmanin ja tietenkin DISNEYLANDIN! Joka meidän mielestämme vaikka aikuisia ollaankin oli ehkä parasta mitä Pariisissa ollaan nähty!! Se oli jotain sanoin kuvaamatonta! Pariisista matkasimme Lyoniin, missä ystävämme Melanie asuu perheineen. Lähdimme sieltä noin viikoksi Etelä-Ranskaan hänen isovanhempiensa kanssa pieneen "kylään" nimeltä: Vias. Voin sanoa, että ne maisemat!! aivan upeat! Lämmintä oli noin 35 astetta :) Elettiin tosin toukokuun loppua. Kun lähdimme Viasista menimme takaisin Lyoniin ja vietimme Melanien perheen luona loppu loman. Opimme puhumaan jopa ranskankieltäkin, mm. erilaisia tervehdyksiä. Mutta onneksi he puhuvat suht hyvin englantia niin pärjäsimme heidän kanssaan. Jälleen kerran oli hirveän haikeaa lähteä pois Ranskasta, ne ihmiset, maisemat JA RUOKA!! se joka ei ole käynyt Ranskassa suosittelen, ja jos joku luulee ja on kuullut että ihmiset ovat töykeitä ja eivätkä suostu puhumaan englantia, HYVÄ VITSI! Nimittäin varsinkin jos olet blondi, ihmiset suorastaan hyökkäävät antamaan apua ja kyllä sitä englantia heidänkin suustaan kuulee :) Mutta enpäs enempää kirjoita, muuten tulee koko näyttö täyteen tekstiä :D Laitan nyt kuvia tästä kyseistä reissusta niin saatte ihastella mahtavaa Ranskan maata!
Tässä oli ehkä 1/10000 osa kuvista!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti