keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulu on jo ovella..

Tänä vuonna ei ole tuntunut yhtään siltä, että kohta olisi Joulu. En tiedä mistä se johtuu, joko siitä, että vähän väliä lumet sulaa ja ulkona on niin synkkää vai meneekö aika vain niin nopeasti, ettei kerkeä edes ajatella, että Joulu on tulossa. 

Tänä vuonna joulu on entistä tärkeämpi minulle ja varmasti Rikullekin, sillä tämä on meidän ensimmäinen joulu yhteisessä omassa kodissa. Vielä parempaa siitä tekee sen, että minulla on kokonaiset VIISI päivää vapaata joulunaikaan, joten voin viettää koko sen ajan perheen sekä rakkaan kainalossa syöden suklaata, joulutorttuja, kinkkua ja juoden glögiä. (kuullostaa erittäin hyvältä, eikö?! :) )

Parin viime viikon aikana olemme ottaneet itseämme niskasta kiinni ja hieman laitelleet kotia ja nyt täällä vihdoinkin alkaa näyttää siltä, että joulu on tulossa! Me laitettiin viime viikolla punaiset verhot olohuoneeseen ja toissapäivänä olohuoneen/keittiön pöydälle uusi ihana vahakangasliina. Pöydänpäätyä korostaa ystäväni tekemä enkeli.


Punaiset tuikut saimme eilen äidiltä, jotka minun mielestä ovat erittäin kauniit ja sopivat täydellisesti liinan ja verhojen kanssa. 


Olohuoneen pöytää koristaa porukoiden ostama kaunis kukkakoriste(joka minun mielestä voi olla esillä muulloinkin kuin jouluna) ja kaksi tuikkua.


Tuo keskimmäinen kynttilä on kanelin tuoksuinen, jonka ostin Tukholmasta. Olisi pitänyt ostaa niitä pari lisää, koska tuo on jo melkein palanut kokonaan (olen kenties jäänyt koukkuun kanelin tuoksuun :) )


Meidän ovea koristaa Amanda B:stä ostettu ihana höyhen kranssi 
Kerroin aiemmin shoppailukerrasta iskän kanssa ja silloin löysimme Kodin ykkösestä meille keittiöön pienen pöydän, joten tässä se nyt on! Tämäkin niin ihana. Pöytä on tehty akaasiapuusta ja on hyvin vankka, vaikka onkin noin kaponen. Rakastan puun väriä!



















Jouluntunnelmaa lisää myös äsken paistetut joulutortut, mitkä tein ensimmäistä kertaa elämässäni!! Ja niistähän tuli tosi hyviä! Nyt eikun herkuttelemaan ja nauttimaan jouluntunnelmaisesta illasta :) 




Missä vaiheessa teidän joulun laittaminen on?

Ei kommentteja: