sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Au revoir!

Huomenna se on...se päivä, kun pääsen pitkästä aikaa matkustamaan ystävieni luokse Ranskaan! Tää on niin jännää! :) 


Viimeksi olen ollut heidän luonaan v.2011 toukokuussa, jolloin matkustin ystäväni I:n kanssa. Lensimme ensiksi Kuopiosta Helsinkiin ja sieltä Pariisiin, kävimme mm. Disneylandissä, mikä oli ehkä parhaimpia hetkiä elämässäni :) Matkustimme Pariisista Lyoniin junalla, josta lähdimme ranskanystäväni M:n isovanhempien kyydillä Etelä-Ranskaan, Vias nimiseen "kylään." Sanoisinko, että paikka oli ihan kuin etelänlomalla olisi ollut :) Huvilamme sijaitsi aivan meren äärellä. 

Tämä reissu alkaa klo:8 junamatkalla Helsinkiin. Helsingistä lennämme Pariisin kautta Lyoniin klo 16.  Lyonissa olemme vasta huomen illalla klo:22.00 aikoihin. Matka kestää siis 14 tuntia! vaikka maa ei olekaan niin kaukana :D Pääasia kuitenkin, että päästään perille, vaikka kuinka kauan veisi! 

Säässäkään ei ole mitään valittamista :) 



 
Laukkukin on jo lähes valmiina lähtöön ;) 

 
 Tietokonetta en ota mukaani, joten toivottelen muille ihanaa kesää ja toivotaan, että sää suosii myös Suomessa :) Palailen vasta heinäkuun viimeinen päivä kotiin! 

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Ensimmäinen lomaviikko

 on melkein takana ja kolme vielä edessä :) 

Tällä viikolla on tullut syötyä hyvää ruokaa, nähty vanhoja ystäviä lapsuudesta/sekä "nykyisiä" ystäviä, nähty kummipoikaa, rentoiltu, katseltu leffoja, syöty mansikoita maha kipeeks :) Paljon on tullut tehtyä, vaikka tuntuu, että viikko on jollain tavalla mennyt hitaasti.. johtuu ehkä siitä, että odotan tulevaa maanantaita kuin kuuta nousevaa. Nimittäin silloin tämä tyttö suuntaa Ranskaan! :) KOLMEKSI VIIKOKSI! Onneksi Riku on ollut pidemmillä vapailla tämän viikon, niin ollaan keretty viettää aikaa yhdessä ennen reissuun lähtöä :) Kyllähän sitä nimittäin ikävä tulloo ♡

 Käytiin Rikun kanssa syömässä uudessa ravintolassa Bowl D1nerissä, joka sijaitsee Kuopiossa uuden elokuvateatterin Iso Ceen rakennuksessa, oli nimittäin ehkä parhain hampurilainen mitä oon syöny :)






 Ostettiin mansikoita ja maha meni kyllä tosi kipeeks kun tuli syötyä ehkä hieman liikaa!


 Keskiviikkona tapasin vanhan ystäväni lapsuus/ala-aste/ylä-aste ajoilta! Oltiin viimeksi tavattu viisi vuotta sitten valmistujaisissamme :) Oli kyllä tosi kiva rupatella ja nauttia samalla hyvästä ruoasta King´s crownissa. 




Eilen meillä kävi kylässä rakas kummipoikani ja ystäväni :) Poju oli niin kovin kasvanut! Ihana pötkylä ♡



 
Poju eksyi Rikunkin syliin ♡

Ystäväni K kävi myöskin eilen meillä kylässä. Hiottiin meidän viime hetken suunnitelmia reissua varten :) 

Tänään mulla on aikomus pestä pyykkiä ja käydä katsomassa ystäväni vastasyntynyttä poika vauvaa ♡

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesäloman aloitus

Perjantaina mulla alkoi kauan odotettu 



Mulla on nyt neljä viikkoa kesälomaa ja palaan töihin seuraavan kerran vasta 1.8! :) Joten oon tosi happy! 

Mun loma alkoi hemmottelulla, nimittäin kävin perjantaina ottamassa pitkästä aikaa ripsien pidennykset! Otin oikein uber pitkät ja kaarevat ;) 




Lauantaina oli vuorossa geelikynsien laitto :) voin sanoa, Heli loihti mulle aivan upeat ripset sekä kynnet! Suosittelen :) Kynnet on niin paljon hienommat ja parempi laatuiset kuin viime vuonna otetut!

Heli tekee kynsiä sekä ripsiä Kuopiossa, Kauppakatu 1:ssä!


Noissa nimettömissä on vielä viisi swaroski timanttia ;)
Pitäähän sitä hieman bling blingiä olla!

Kynsien laiton jälkeen kävin hieman shoppailemassa ja löysin itselleni mekon, paidan, koruja sekä bikinit :) 
Kylläpä kelpasi lähteä uudella mekolla viinijuhlille.. 



 Kynnet mätsäs mekkoon!

Ennen viinijuhlia lähdin terassille työkaverini P:n kanssa :) 



Nälkä iski, joten lähdettiin syömään Rosson terassille..




Kun vatsat täyttyi, lähdettiin kävelemään viinijuhlia kohti..

 Kuumuutta riitti!





 Lavan edus oli vielä tyhjillään..



Joukkoon liittyi myös ihana ystäväni S :)

 Ennen Haloo Helsinkiä esiintyi Popcorn, bändiä en ollut ennen kuullutkaan, mutta oli kyllä tosi hyvä :)





Tyttöjen kaa :) 


Oli siellä Jukka poikakin :D 

Mut hauska päivä/ilta oli kyllä :) Kiitos kaikille osanottajille ;)

Tänään käytiin katsomassa hyvän ystävän vauvaa, joka syntyi toissayönä. Poika painoi 4 370kg :) Poika oli itse suloisuus! Samalla itseasiassa pääsin katsomaan myös Rikun veljen poikaa, joka syntyi tänään! Kesä on siis hyvin vauvatäyteinen :D :)