tiistai 29. toukokuuta 2012

Enää neljä päivää

Tehtiin viikonloppuna herkku ruokaa; kasviksia uunissa ja päälle hieman Emmental juustoraastetta ja lehtipihvejä :)
 

  ja jälkiruoaksi ostettiin toiset herkut;


 Puhuttiin Rikun kanssa jo alkuvuodesta, että kasvatettais kesällä joitain kasveja/yrttejä meidän parvekkeella. Noh, käytiin sitten Kodin ykkösessä ja sieltähän löyty kivat ruukut. Ostettiin basilikan, ruohosipulin, lehtisalaatin ja herneen siemeniä. Laitettiin sitten sunnuntaina siemenet multaan ja nyt vaan odotellaan :) Toivottavasti saatais kesällä hieman maistella omia kasveja/yrttejä! Vielä olis tarkoitus ostaa mansikka-amppeli, josta sit sais omat mansikatkin :) olis aika kiva! 



Tänään mulla on yövuoroon 1/2 meno ja öiden jälkeen mun olis tarkoitus siivota koko kämppä kesäloman alkajaisiks. Perjantaina on pääsykoe päivä sekä mun pikkuveljen valmistujaiset :) lauantaina vielä aamuvuoro ja sitten kauan odotettu LOMA!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Geeliä ja timantteja

Jaksaa jaksaa, vielä olisi kahdeksan päivää lomaan! (sisältäen viisi työpäivää) Kyllä tuntuu jo, että on ihan loman tarpeessa.. Sen verran kiirettä on töissä nyt ollut :/

Lomasta puheen ollen, arvatkaapa mitä teen heti ekaks kun loma alkaa? Meen ottamaan GEELIKYNNET! sekä ripsienpidennyksiin TIMANTIT! oioi! Oon niin fiiliksissä :) siis oon niin pitkään odottanu noita kynsiä, että vitja, huippua! Työn puolesta, kun en voi koskaan niitä ottaa, niin nyt ajattelin repästä ihan loman kunniaks! :) Mielessä on hieman kuvaa jo, millaset haluan, mutta en tiedä vielä ihan satavarmaks? :) 

Ottaako glitteriä, vai ihan perus, vai koko kynnet jollain värillä? 
Sen näkee sitten ;) 


Alkuviikosta sain jo kesän ensimmäiset rusketus (palaneet) rajat, mutta nekin alkaa jo hieman hävitä, kun töissä on joutunu olemaan. Kasvoissa sentään pisamia on kasapäin :) Meidän partsilla kun paistaa neljän jälkeen tosi kuumasti aurinko niin ai että, kyllä on nannaa! Mikään ei oo niin parasta, kun parveke, aurinko, mansikat, kylmä juoma, musaa ja cosmo! Mutta jospa viikon päästä loman alkaessa olis hyvä ilma niin pääsis kunnolla kesän makuun :) 

Nyt lepäilemään ja huomenna vielä ahertamaan aamuvuoroon ja sunnuntaina oliskin sit lepopäivä! 

Kuulemisiin!

tiistai 22. toukokuuta 2012

Enää 11 päivää lomaan

Eilen kävinkin parin tunnin kävelylenkillä. Kävin eka mummin haudalla ja sieltä sit kävelin kiertoreittejä porukoiden luokse. Voi että oli ihana sää! Välillä tuntu, että oli liiankin kuuma sää lenkkeillä, mutta aivan sama. Mun pääperiaate lenkkeilyssä on se, että saan samalla otettua aurinkoa! ;D 


 
Porukoiden luokse saavuttua, ryntäsin heti parvekkeelle ja samalla nautiskelin pakastemansikoita! Veikkaan, että auringossa oli lähemmäs +30 astetta, koska... yllätys yllätys, paloin taas kerran! Vaikka kuinka käytin 30 kerroin aurinkorasvaa niin ei se auttanu :/ Onneks ei palanu kun otsa ja rinta, mutta nyt tänä aamuna väri on jo tasottunu :) Joten ei hätää! 




VINKKI: Jos palat erittäin pahasti, kannattaa käydä apteekista ostamassa  Pantyson nimistä voidetta sekä tulehduskipulääkettä. Voin vannoa, että nämä yhdessä auttaa!



Illalla käytiin vielä Rikun kanssa vuokraamassa pari leffaa: 


Tänään olis tarkoitus hieman siivoilla, koska huomenna jatkuu taas työputki:

 tupla,ilta,aamu,aamu, VAPAA,aamu, yö,yö, VAPAA(pääsykokeet),aamu ja sitten LOMAAAA!!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Vapaat!

Huhuh, nyt on työviikko takana, lähes 65 tuntia töitä! Yhdellä vapaalla! Mutta nyt mulla on pari vapaapäivää, joten aion ottaa näistä kaiken irti :) 

Toissapäivänä tulin tuplavuorosta kotiin ja katsokaa mikä mua jälleen odotti jalkahieronnan lisäksi kotona: 

MUDCAKE!



Voin vannoa, että Riku on kyllä maailman paras kokki! Mä en tajua, miten joku osaa tehdä noin täydellisen kuohkean, ihanan mömmösen mudcaken :P

Tänään mä ajattelin käydä kävelemässä tuossa hieman myöhemmin ja samalla aion käydä porukoiden luona. Sen jälkeen taidankin ottaa parvekkeella aurinkoa :) 

Enää olisi  9 päivää töitä ennen lomaa!! Jihuu! 

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Tuleva sairaanhoitaja?

Katsokaas mitä mulle tupsahti postiluukusta! :)



Jippii! 

Ainut miinus tässä hommassa on se, että en tajunnu yhtään, että aikuis- ja nuorisopuolelle on eri pääsykoe päivät, nimittäin nuorisopuolelle on muistaakseni 4.6 ja aikuispuolelle 1.6. Ja mitenkä sattukaan, mulla loppuu just tuolloin yövuoro! Mutta jospa mie saisin jotenkin sen vuoron vaihdettua jonkun kanssa :) Mutta tosi kiva, että sain kutsun just tuonne aikuispuolelle, kun sitä oikeastaan toivoinkin enemmän :) 

Tehtiin minun kunniaks tällästä herkku ruokaa tänään:


Ruoan jälkeen kerkesin istua tunnin parvekkeella, kunnes menikin pilveen :/ Hieman tuli pisamat pintaan :) Jospa se tästä auringonotto kausi alkaa! Huomenna uudestaan :)

lauantai 12. toukokuuta 2012

Dos Amigos

Tultiin äsken kotiin ja kyllä nyt on maha täysi! Dos amigos ravintola oli erittäin viihtyisä, palvelu pelasi yllättävän hyvin. Ruokaa ei tarvinnut juuri odottaa, ainoastaan jälkiruokaa hieman pidempään. Ravintola sijaitsee erittäin hyvällä paikalla keskustassa, joten uskon, että ravintola saa paljon kävijöitä. Ruoka oli erittäin hyvää ja jopa kuumaa. Annokset olivat erittäin hyvänkokoiset. Ainut miinus ravintolassa oli, ettei ollut naulakoita, pöydät olivat minun mielestä liian lähekkäin ja vaikka me istuttiinkin kauempana ulko-ovesta, tuli välillä aika kylmä,  koska ovi kävi koko ajan. Toivottavasti talviaikaan sisätiloissa on hyvä lämmitys :) Kuitenkin ravintolasta jäi erittäin hyvä mieli ja tulen varmasti käymään toistekin!






                                                                  Serranokinkkua ja parsaa

                                                Paneroituja sipulirenkaita ja sitrusmajoneesia

               Serranobroileria / chili-paprikacrémefraichea, härkäpapuja ja patatas bravas

Karitsan sisäfileetä La Mancha / tummaa valkosipulikastiketta, grillattua parsaa ja manchegoperunaa

 Porsaan sisäfileetä ja chorizomakkaraa / tummaa valkosipulikastiketta, grillattuja paprikoita ja tortilla española 

              Turskaa Romesco / mantelikastiketta, sienipaistosta ja valkosipuliperunasosetta

                                                 Suklaakakkua ja brandy-hunajakermaa 

                                                        Appelsiinipaahtovanukasta

                                                      Basilikamansikoita ja vaniljajäätelöä


Sitten hieman asukuvia: 


Meinasin paleltua ku russakko tuolla ulkona, meillä päin nimittäin on +6 astetta ja sataa vähän väliä! 

Ai niin, pitäähän se kuva äidin lahjastakin laittaa. Äiti tykkäs kovasti :) 


perjantai 11. toukokuuta 2012

Voittaako Suomi?

Valmistaudutaan juuri Suomi-Kanada peliin näillä herkku eväillä :)






Mä toivon, että Suomi voittais, mutta hieman veikkaan, että Kanada tulee voittamaan 3-1 ? 

Näiden biisien kautta pelin tunnelmaan ;) 





p.s Huomenna juhlimaan äitienpäivää porukoiden kanssa uuteen Dos Amigos ravintolaan :) (mä oon sunnuntaina töissä, joten sen takia juhlimme etukäteen)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Jätte kiva!

Äiti kävi äsken kylässä ja oli mukava pitkästä aikaa taas rupatella :) Me molemmat diggaillaan Stand up koomikko Sami Hedbergiä ja varattiinkin sitten liput kesäkuussa tapahtuvaan Kuopion komediafestivaaleille. Samana iltana esiintyy Sami hedbergin lisäksi, Heli Sutela, Jape Grönroos, Pirjo Heikkilä sekä Mikko Vaismaa. 



                                                                             HUIPPUA!


Maksoin myös tänään meidän Alanyan matkan loppumaksun, eli siis ALANYA HERE WE COME!!


Nyt on kiva jäädä vapaille mukavissa fiiliksissä! :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Eilinen

Eilen mun ystävä tuli taas pitkästä aikaa käymään ja hän oli tehnyt meille erittäin herkullisia "kevyitä" ruokia :) Istuskeltiin meillä alku ilta ja sitten lähdettiin Armaaseen, jossa ei ollu siis yhtään porukkaa! siis ihan nolo! Myö vielä vipit hankittiin, että päästiin ilmasiks sisälle ja jonon ohi (niin minkä jonon :D). Laulettiin karaokea hetken aikaa ja sitten tulikin mun parempi puolisko sisariensa kanssa ja lähdettiinkin Apteekkariin, jossa kaikki ihmiset olikin :D kyllä harmitti, kun koko ilta oli menny baarissa missä ei yhtään porukkaa ja sitten kun siirryttiin  parempaan paikkaan, niin tottakai oltiin jo niin väsyneitä, että ei jaksettu kun hetki tanssia ja sit jo lähdettiinkin nukkumaan. Nyt muistetaan ens kerralla mennä ekaks Apteekkariin :)











Tänään mä aion ottaa kyllä ihan rennosti ja kahtoo Suomi pelin! Huomenna sit back to work yövuoroon. Ei olis kun kaks yövuoroa ja sitten taas kolme vapaata :) me like!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Nice day

Kävin aamupäivällä ripsihuollossa ja nyt on taas ihanat räpsyttimet :) 


Ennen  &
                                                                               Jälkeen



Kuten huomaatte ripset olivat erittäin huonossa kunnossa, vasemmassa silmässä oli about kolme ripseä :D Näillä ripsillä yritän mennä tuonne kesäkuulle saakka, jotta saisin loman alun kunniaksi ottaa ne kauan odotetut ihanat timangit noihin ripsiin :) 

Mun oli tarkoitus huomenna aloittaa kevätsiivous, mutta aloitinkin jo tänään. Siivosin mun makuuhuoneenkaapin missä mä säilytän kenkiä ja laukkuja. Talvikengät pistin kassiin ja vein ne varastoon ja siirsin eteisenkaappiin ne kengät mitä nyt keväällä käytän. Makuuhuoneen kaappiin jätin kaikki ns. paremmat kengät, sandaalit ja korkkarit. Laukkuhyllynkin järjestelin ja laittelin "piiloon" ne laukut mitä en juurikaan käytä ja ne laukut esille, mitä enemmän tulee käytettyä :) Huomenna siivous jatkuu.. 




Siivouksen jälkeen oli niiiiin kova nälkä, että oli ihan pakko tehdä suussa sulavan herkullista: Vuohenjuustosalaattia 



Nyt onkin sitten oiva hetki istua sohvalla ja katsoa nauhalta mm. täykkäreitä ja frendejä :)