tiistai 25. joulukuuta 2012

Christmas eve

Joulun vietto alkoi helmipuurolla (= minun riisipuuro :D ) ja Lumiukolla :)








Sitten lähdettiin joulukirkkoon
 

 Kirkon jälkeen suunnattiin haudoille  




Äippä <3


Hautausmaan jälkeen lähdettiin kotiin ja mentiin joulusaunaan, jonka jälkeen syötiin ja syötiin ja syötiin... :) 








Ruokailun jälkeen huilailtiin...   




Tonttu kävi kylässä.. 


Kun lahjat oli avattu, lähdettiin murun kanssa kotia kohti.. jossa odotti vielä kuusen alla lisää lahjoja.. 




 Kaiken kaikkiaan ihana joulu :)

Tänään vietetään viimeistä "loma"päivää ja aion pyhittää sen elokuvien katselulle, joita nauhoitin varmaan sata joulun aikaan :D

torstai 20. joulukuuta 2012

Christmas is coming

Mun joulu"loma" alkoi töissäpäivänä ja kestää joulupäivään asti :) Mulle ei meinannu tulla oikein missään vaiheessa joulufiilis, mutta toissapäivänä töissä kasasin ja koristelin kaksi joulukuusta ja oikeastaan siinä vaiheessa alkoi tuntua, että hei vitja joulu tulee! Ja nyt kun ollaan luntakin saatu tänne Savoon niin avot.. 

Eilen nukuttiin oikeastaan melkein koko päivä Rikun kans, kun silläkin alkoi joululoma(vihdoinkin meillä on loma yhtäaikaa!) Säästeltiin voimia tähän päivään, koska tänään siivottiin kooooko asunto :) Haettiin aamupäivällä iskän kanssa meille joulukuusi ja ai että miten hyvä tuoksu siitä tuli kotiin! Annettiin kuusen sulaa rauhassa ja äsken saatiin koristeltua se. Kaunishan siitä tuli. 





Nyt alan nauttimaan kuusen tuoksusta ja puhtaasta kodista... 

Oikein ihanaa joululomaa muillekin!

perjantai 14. joulukuuta 2012

CHEEK!

Eilen oltiin kaverin kanssa kahtomassa Ilonassa Cheekkiä ja kyllä se oli vaan niin huikee! Oltiin baarissa ekoina, koska päästiin ennakkolipulla jonon ohi. Saatiin tosi hyvät paikat, ihan backstagen edestä ja arvatkaa vaan, ketä Cheek moikkas kun se saapu Ilonaan ;)





 Cheekin kanssa mukana oli tällä kertaa Mikael Gabriel



Cheek - Jos mä oisin sä 


Cheek - syypää sun hymyyn 


Cheek - sokka irti 




Tänään oonkin sit vaan ollu ihan relax ja väsänny kaalilaatikon :D huomenna olis palattava takaisin arkeen, mutta onneksi vain neljäksi päiväksi.. nimittäin sitten koittaa viikon "loma"! :)

torstai 13. joulukuuta 2012

Uusi kihlasormus

Ai niin, olin ihan unohtaa. Pari päivää sitten sain kauan odotetun uuden kihlasormukseni :) Ja se oli just sopiva ja sellanen kun olin odottanu :) Vielä pitää käydä kaiverrus teettämässä :)




Tonight, CHEEK!

Tällä viikolla oli yövuoroissa ja rytmi meni kyllä ihan sekasin. Eilen lopetin yöt ja yleensä oon saanu heti ekana yönä hyvin nukuttua, mutta eilen meni varmaan kahteen, kolmeen asti... Noh, tänään nukuinkin sit kahteentoista :D Päätin, että ihanpa sama kääntyykö rytmi vai ei, koska tänä iltana on nimittäin tiedossa Ilonassa CHEEK! siis niin huippua! Katoin varmaan pari viikkoo sitten, että millon Cheek on seuraavan kerran tulossa Kuopioon ja harmittelin, kun keikka kalenterissa luki huhtikuu :/ Kiitos Vain elämää ohjelmalle, jonka ansiosta (veikkaisin ainakin) Cheek pyydettiin ns. ylimääräiselle keikalle vielä tänä vuonna Kuopioon!! Liputkin piti ihan ennakkoon ostaa ;) 




Eilen kävin ripsihuollossa pitkästä aikaa, kerkes nimittäin taas kaikki ripset lähtee.. johtu varmaan siitä kun kipeenä olin, niin nukuin hirveesti mahalleen :D No saipahan silmät taas hetkisen levätä. 


Kaupan päälle sain ihanat bling blingit ;) 


Mutta nyt pienet päikkärit, niin jaksaa sit yön taas riehua :D 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pikkujoulut

Tää viikko on menny töissä ja samalla sairastaessa. Onneks nyt alkaa jo pikku hiljaa olo tuntua terveeltä, mutta edelleen pää on täynnä räkää :/ En pystyny töistä olemaan poissa, koska eilen oli työporukan pikkujoulut, johon tottakai oli pakko päästä :) Pikkujouluja vietettiin Puijon konttilassa ja oli kyllä hauskaa!!

Pikkujouluja varten kävin kampaajalla, oikeastaan kahteen otteeseen! Keskiviikkona kävin ottamassa teippiraitoja ja eilen leikattiin etutukka takaisin, siistittiin latvoja ja teetin kampauksen :) 







sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Booooots

Ostin perjantaina mm. kahdet bootsit Skopunktenista. Sen takia kahdet, koska Skopunktenissa oli tarjous, että" 2 kengät, toiset puoleen hintaan" ja kun mä sovitin kahtia bootseja, niin en vaan kyenny jättää toisia pois.. ja hei, hyvä tarjous kuitenkin oli  ;) Ja voin jo parin käyttökerran jälkeen sanoa, että en kyl kadu yhtään että menin törsäämään, niin hyvät kengät on molemmat jalassa, että huh huh! Suosittelen siis Skopunktenia, käykee ihmeessä!






Noi ylemmät on hieman ohuemmat, että ei ihan kovilla pakkasilla tarkene käyttää, mutta onneks on nää alemmat, joissa on lämmin vuori :)

perjantai 30. marraskuuta 2012

Shopping shopping

Toissapäivänä mulla alko neljän päivän vapaat. Eilisen pyhitin kodin siivoamiselle ja tänään käytiin äidin kanssa shoppailemassa(jälleen) Matkuksessa :) Tärkeimpänä tavoitteena oli löytää Rikun veljen pojille synttärilahjat, koska huomenna menemme heidän synttäreille. Tavoite saavutettiin ja löysin kyllä kaikkee muutakin mm. kahden bootsit, "nahka" housut, pikkujoulupaidan,hiustuotteita yms. HUPS! ;)  Laittelen vaikka myöhemmin niistä kuvia. Käytiin shoppailun ohella syömässä jätskit Spice icessa ja pastat Bella romassa. Kaiken kaikkiaan mukava päivä takana :) 

Huomenna sit poikien synttäreille ja sen jälkeen "pikkujouluilemaan" työkaverin luokse...







maanantai 26. marraskuuta 2012

Sekalaista löpinää

Onko kellään muulla syys"masennusta" ilmassa? Täällä on yksi jolla on.. Mun tekis mieli vaan kääriytyä peiton alle ja nukkua kevääseen saakka. Mä varmaan kirjotinkin tästä aikaisemmin, mutta tää on niin ärsyttävää. Ihan yks ja sama millon herään, niin on pimeetä. Väsyttää ihan koko ajan... voisin nukkua vaikka tuhat päivää putkeen. Ihan sama vaikka aamuvuoron jälkeen nukahdan 2-3 tunniksi sohvalle ja hyvällä tuurilla (työvuorosta riippuen) jatkan yöunia parin tunnin valvomisen jälkeen ja nukun sit 9-10 tuntia.  SILTI väsyttää. Te ette voi uskoo, miten paljon kaipaan aurinkoa.... Pitää vaan jotenkin olla ajattelematta koko asiaa ja keksiä tekemistä, niin tää aika menis nopeemmin. Pitäis varmaan uudestaan alottaa siellä Fressilläkin käymään niin sais kunnonkin nousemaan ja painonkin laskemaan. Mutta jospa mie sit uudenvuoden jälkeen aloitan uudella innolla. 



Mä en muista kerroinko aikaisemmin, että jouduin hankkimaan uuden kihlasormuksen. Mulla nimittäin alkoi kesän jälkeen tulla ton sormuksen kohdalle hirveetä ihottumaa ja kutinaa. Noh, silti pidin sormusta ja ajattelin, että jospa se siitä.. no ei. Nyt alkusyksystä en käyttäny enää sormusta(sitä lyhyttäkään aikaa, mitä vapaa-ajalla voin sitä pitää) ja kappas vaan, ihottuma helpotti (Bepanthenin ja perusvoiteen avulla.) 
Lueskelin netistä, onko muilla ollu samaa ja sieltä löyty paljonkin keskustelua "kulta-,hopea-,nikkeli- allergiasta." Noh, itsehän olen nikkeli allergikko ja heti mulle tuli mieleen, että tää sormus ei olekaan aito vaikka kultainen onkin. Sormuksessa on leima "585" joka tarkoittaa sitä, että sormuksessa on 58,5 % kultaa ja loppu materiaali onkin sitten mitä sattuu. Mutta tietysti turkissahan ne on voinu painaa minkä leiman vaan siihen sormukseen, jotta saavat vaan myytyä korun kalliimmalla. 
Noh, eipä siinä kaikki. Aloin jo etsimään uutta sormusta netistä ja ihastuin Kohinoorin valkokultaiseen sormukseen, jossa on ihana timanttileikkaus reunassa. Oli jo melkein ks. sormusta tilaamassa, kunnes päätin käydä vielä kysäisee kultaliikkeestä, että mikä materiaali mulle nyt sopii, kun oon muutenkin niin herkkäihoinen. Noh, sielläpä sitten sanottiin (sekä myös internetissä), että jos on allerginen nikkelille niin voi vielä pahemmin olla allerginen valkokullalle sekä palladiumille. EIKÄ! Kuulema niihin sekoitetaan vielä enemmän kaikenlaisia materiaaleja, jotta niistä syntyy ks. materiaalit. 
Tässä vaiheessa moni varmaan miettii, että no miks en hankkinut suoraan hopeista sormusta, niin ei olis tullu mitään ongelmia. Mutta kun just halusin, että kihlasormus on hieman arvokkaampi kuin joku tavallinen sormus ja kun mulla ei aikaisemmin ole ollu kultakoruja, niin tästä lähtis liikkeelle sit kultakorujen osto. Noh, antaapa sen nyt sitten olla..
Noh, sitten etsintä jatkui :D  Löysin "Kaisankello" verkkokaupan, joka myy paljon erilaisia ja laadukkaita sormuksia,koruja yms. Sivulla on paljon myynnissä erimateriaaleista tehtyjä kihlasormuksia. Heti ensimmäiseksi silmään iski: "titaanisormukset" ja ei hetkeäkään kun silmiin pomppasi lause:" titaanisormus sopii hyvin allergikolle ja se on naarmuttamaton."  No eipä siinä sitten paljon tarvinnu miettiä, kun olinkin jo laittanut perus titaanisormuksen ostoskoriin! Jospa tällä kertaa sormus on minulle juuri se sopiva/oikea. Tein tilauksen viikko sitten ja toimitusaika on 10-15 arkipäivää, että jospa se sitten ens viikolla ilmestyy postiin :) pietään peukkuja! 



Mun tukkahan on ollu nyt tosi hyvässä kunnossa viime kampaamo kerran jälkeen, jolloin multa lähti varmaan se 5-7 cm pois pituudesta. Silloin mä vannotin, että nyt mä en tee enää yhtään mitään tukalle, että annan vaan kasvaa. No, tän ihanan syys"masennuksen" takia mä aloin ajattelemaan, että ei vitja.. tää tukka on niin tylsä ihan tasapitkänä. Jutskailin ihanien työkavereiden kanssa ja eipä aikaakaan kun tiesin, että mitä mä nyt haluan tehdä tälle tukalle. Vielä en sen enempää kerro, koska huomenna meen töiden jälkeen jutskailee kampaajani kanssa, että mitä mulla on mielessä.. ei ollukaan niin helppo juttu, mutta sen voin sanoa, että ens perjantaina meillä on työporukan pikkujoulut  ja ennen sitä käyn leikkuuttaa etutukkaa ja teettämässä kampauksen :) 

Joten eiköhän se mieli tästä pikku hiljaa ala kohentua... uuden tukan myötä ainakin, jos ei muuten ;) 

Olisin laittanu loppuun pari kuvaa tältä päivältä, mutta mun pitää jotenkin saada toimii toi Picasa, että saan sitä kautta lisättyä kuvia tänne. Muuten pitäis ostaa lisää tallennustilaa :/